Revision [1994]
This is an old revision of AikalinjaLuettelo made by AdminDare on 2011-09-14 15:05:02.
aikalinjojen luetteloa
Luonnonhistorian killan keräämää luetteloa Coventryssa| havaituista erillisistä aikalinjoista. Tähän on kerätty vain aikalinjoja joista on tuotu ihmisiä useaan eri otteeseen. Oletettavasti useita muitakin löytyy.
(Taksonomin huomio: Vuosilukujen käyttäminen näissä ei luultavasti ole hyvä ajatus koska aika kulkee eteenpäin ja merkintätapa vanhenee. Olisi parempi kehittää aikalinjoille muu numeerinen designaatio tai nimet.)
2027 (Keräilijät): Keräilijöiden kotiaika näyttää olevan edellä kaikkia muita. Aikamatkustus keksittiin vuonna 2001 (lähde), vuonna 2000 Yhdysvaltain presidenttinä oli Al Gore ja 11.9. terrori-iskua New Yorkiin ei koskaan tapahtunut (lähde).
2011: Natsien kotiaika
2009: Ayelan, Daryan, Leonidin ja Julienin kotiaika. Tästä ajasta on kotoisin myös Pauline Gale.
2004 (Louisianan tasavalta): Layettan, Ben Parkerin, Izabella R:n, Jacques Arthan ja Pui Ng:in kotiaika. Yhdysvaltoja ei ole olemassa, sen sijaan Pohjois-Amerikassa on joukko erillisiä itsenäisiä valtioita. Erilainen historia 1800-luvusta lähtien? Teknologinen kehitys melko lähellä Daryan tuntemaa.
2004 (Edistys): Chulsoon Jongin ja Roolf van Soustin kotiaika. Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto romahtaa samalla kun Etelä-Eurooppa ja Etelä-Amerikka muodostavat uuden sosialistisen blokin. Avaruuskilpa johtaa hämmästyttäviin teknologisiin läpimurtoihin, mutta muu tekninen kehitys stagnoituu.
2004 (Hävitys): Sarah Baumin, Walter Huggelin, Cowan O'Malleyn ja Schatzgräbereiden kotiaika. Toinen maailmansota hävitti lähe koko Euroopan raunioiksi, kylmä sota Neuvostoliiton ja länsimaiden välillä jatkuu. Tieteellis-teknologinen kehitys taantunut (ei tietokoneita, tuskin edes televisioita).
1993 (Mars): Robert Willitsin, Mizida Anguellen, Savang Phouman, Hugo la Motten ja Zevul Litvinovin kotiaika. Yhdysvallat hajosi kahtia sisällissodan jälkeen ja Confederate States hallitsee ainakin Nicaraguaan asti. Laajoja siirtomaa-alueita hallitseva Saksan keisarikunta on avaruusvalta jolla on pysyvä avaruusasema ja käynnissä suunnitelma miehitetystä lennosta Marsiin. Erilainen historia ainakin 1860-luvusta. Teknologisesti monesta kohtaa edellä Daryan aikaa.
1990 (Nixon): Malika Shefran ja Aleksei Stolinin kotiaika, jossa Nixon lopetti Vietnamin sodan ydinpommilla ja sai aikaan massiivisen kansainvälisen vastareaktion Yhdysvaltoja kohtaan.
1983 (Aristokratia): Catherine d'Artoisin, Phil Corson, Pjotr Pjotrovichin, Sayid bin-Mohammadin ja Matusek Grucan kotiaika. Eurooppaa hallitsee kolme suurta keisarikuntaa (Ranska, Saksa, Itävalta-Unkari) sekä valtava Venäjä; nämä kurottavat hallintaansa myös muualle maailmaan. Erilainen historia 1800-luvusta, teknologinen kehitys jossain ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä, luonnontieteellinen kehitys vielä tästäkin jäljessä.
1967 (Dixie-2): Eva de la Rosan ja Lu Liaon kotiaika. USA jakautui kahtia sisällissodan jälkeen, pitkittynyt ensimmäinen maailmansota raunioitti Euroopan ja Japani dominoi tyyntä valtamerta. Sivistys alkaa vasta nyt päästä jaloilleen, 30 vuotta sodan loppumisen jälkeen.
1962 (Reich): Gombei Mizoguchin ja Tee-kue Siahin kotiaika. Toinen maailmansota päättyy epävarmaan tasapeliin, ja ainakin kuuden suurvallan kylmään sotaan.
1800-jotain (Kiina): Kalau Qenein, Zhang Baojinin ja Olena Levishenkan kotiaika. Kiinalainen kulttuuri dominoi Eurooppaa. Erilainen historia ainakin 1600-luvusta, teknologia ja tiede jäljessä tunnettua 1800-lukua
1800-jotain (Rooma): Maasai-sotureiden, Ben Itzhak Zacheusin ja Marcus Rosson kotiaika. Rooman valtakunnan vuosi 2600, Rooman keisarikunta on merkittävä (merkittävin?) maailmanvalta. Erilainen historia viimeiset 2000 vuotta, tiede ja teknologia myöhäskeskiaikaa tai varhaista valistuksen aikaa.
1812 (Espanja): Vladimir Pavelovichin, Georges Avacin ja Yasaman bint-Mehmetin kotiaika. Espanjan imperiumi hallitsee Eurooppaa, Amerikkoja ja Pohjois-Afrikkaa. Erilainen historia ainakin 150 vuotta. Tiede ja teknologia ovat menossa kovaa vauhtia eteenpäin.
1634 (Brasovia): Kristzina Schlyterin ja Papataya Mukailovinan kotiaika. Romanialainen Brasovian kreivikunta on kasvanut 20 vuodessa mahtavaksi imperiumiksi teknologisten jättiharppausten avulla ja käy hyökkäyssotaa Germaniassa. Osmanien valtakunta etelämpänä pitää Brasoviaa tarkasti silmällä ja suhtautuu sen vakoojiin epäluuloisesti. Keräilijöiden vaikutusta teknologisessa edistyksessä on epäilty. Tarkka teknologian taso tuntematon, mutta teollistuminen on selvästi käynnissä.
1492 (Aavikko): Massiivinen ilmastonmuutos on johtanut merenpinnan kohoamiseen. Ainakin päiväntasaajan seudut ovat täysin autioita. Infinity päivystää.
CategoryMaailmat