Revision [1902]

This is an old revision of Aikamatkailu made by AdminDare on 2011-08-03 09:08:54.

 

aikalinjojen välinen matkustaminen


Aikalinjoista toiseen matkustetaan Infinity Unlimitedin kuljettimilla (engl. conveyor). Kuljettimet ovat jaloilla seisovia metallilaatikoita jotka suorittavat hypyn aikalinjasta toiseen. Kuljettimen paikka (suhteessa planeettaan) ei muutu matkan aikana.

taustalogiikkaa


Aikalinjat sijoittuvat parakvanttitasoille (lähde: Infinityn tiedostot). Yhdellä parakvanttitasolla on useita aikalinjoja. Parakvanttitasot on numeroitu; esimerkiksi Dixie-2, Coventry| ja Aavikko| sijaitsevat parakvanttitasolla 3. Infinityn oma aikalinja, Kotilinja sijaitsee parakvanttitasolla 5. Infinity kykenee rakentamaan korkeintaan kahden parakvanttitason yli kulkevia laitteita, ja siten pystyy tavoittamaan maailmoja parakvanttitasoilla 3 - 7.

Eri aikalinjojen keskinäinen sijainti ilmaistaan kahdeksanulotteisilla koordinaateilla.

Subkvantakuljettimet pystyvät liikkumaan vain saman parakvanttitason maailmojen välillä. Infinityllä on hallussaan ainakin kahden parakvanttitason hyppyihin pystyviä kuljettimia.

kuljettimen käyttö


Kuljettimen peruskäyttö on varsin yksinkertaista: tietokoneen tarjoamasta valikosta valitaan maailma johon halutaan siirtyä (tai syötetään maailman koordinaatit suoraan, mikäli kuljetinta ei ole ohjelmisto- tai laitteistotasolla rajoitettu vain joihinkin maailmoihin) ja klikataan "Accept". Mikäli luukku on kiinni, kuljetin käynnistää moottorinsa ja suorittaa parissakymmenessä sekunnissa siirtymisen. Suurin osa tästä ajasta on moottoreiden kiihdyttämistä, itse siirto tapahtuu sekunnin murto-osassa.

Siirron jälkeen kuljetin kalibroi itseään noin puolen tunnin ajan ennenkuin sillä voi siirtyä uudelleen. Yksi (saman kvanttitason sisällä tapahtunut) siirto kuluttaa noin 40 MJ energiaa kuljettimen akustosta.

Kuljettimen akusto ladataan vahvavirtasähköllä; tyypillisesti tätä tuottamassa on kuljettimen tukikohdassa generaattori tai luotettava verkkovirta.

Saapuva kuljetin syrjäyttää ilman ja muut kaasut, mutta ei pysty syrjäyttämään kiinteää ainetta (lähde: Mialewskin katkaistu pakoyritys). Siirtyvän kuljettimen rungon ulkopinnalla risteilee näkyviä sähköpurkauksia jotka korventavat runkoon mahdollisesti kosketuksissa olevia asioita kuten oksia tai lehtiä. Oletettavasti siirtyvän kuljettimen runkoon ulkopuolelta koskeva henkilö saisi pahoja palovammoja kosketuskohtaan.

kuljettimen rakenne


Kuljettimien uloin kuori on metallia. Laitteen pohjassa on järeä moottori ja hyvin tehokas akusto. Moottoria ja akustoa ei ole tarkoitettu itse huollettavaksi ja niiden huoltoluukut on sinetöity. Ainakin akusto näyttää olevan mahdollista vaihtaa ilman erityisasiantuntemusta.

Moottoria ohjaa kahdennettu tietokonejärjestelmä. Perusmalleissa tietokone näyttää olevan varsin käyttäjäystävällinen.

Varsinaisen ohjelmaa ajavan tietokoneen ja moottorin on erillinen ohjauspiiri joka toimii itsenäisellä piirilevyllään. Kuljettimen tavoitettavissa olevat maailmat voivat määräytyä joko ohjelmallisesti tai laitteistoon kovakoodatusti; vaihtamalla ohjauspiirin on mahdollista vaihtaa maailmoja, joihin kuljetin pääsee. Kuljettimen kvanttitasoluokitus riippuu kuitenkin akustosta ja moottorista, ei pelkästä ohjauspiiristä.

Ainakin joissakin malleissa ohjauspiiri voi mennä lukitustilaan, jossa kuljetin ei suostu liikkumaan enää lainkaan.

kuljettimet


IESBG-1382 (rekisterinumero)

Mallinumero: Tuntematon
Ensiesiintyminen: Jakso 1: Kaikutarkkailu
Kantama: Tuntematon
Massa: n. 2000 kg
Akusto: 300 MJ (useita hyppyjä)
Kapasiteetti: 2 operaattoripaikkaa, 3 matkustajapaikkaa, tilaa rahdille

Echo Surveillancen kuljetin. Löytyi vuoden 2009 Dubain ja Sharjahin rajalta, toimitti neljä ihmistä vuoteen 1972. Katosi.


ISEKL-0086 (rekisterinumero)

Mallinumero: Tuntematon
Ensiesiintyminen: Jakso 4: Barrowmanin kapina, flashback
Kantama: Tuntematon
Massa: n. 5000 kg?
Akusto: ? (ainakin 2 hyppyä)
Kapasiteetti: 2 operaattoripaikkaa, paljon rahtitilaa tai seisomapaikkoja

Securityn kuljetin, jota käytettiin tuomaan Coventrylle uusia asukkaita ainakin vuoteen 9 CL saakka. Mahdollisesti edeleen Coventryn kellariin saapuva kuljetin.


ISOTO-6468 (rekisterinumero)

Mallinumero: Boeing-ST05
Esiintyminen: Jakso 14: Matalan teknologian ratkaisut
Kantama: Subkvanta
Massa: 3000 kg
Akusto: 125 MJ (kolme hyppyä)
Kapasiteetti: 4 operaattoripaikkaa, tarvittaessa sisään voidaan ahtaa jopa 8 ihmistä.

Erikoisjoukoilta varastettu kuljetin, pieni mutta raskaasti panssaroitu sotilasmalli. Coventrysta paenneilla on tämä hallussaan, joskin sen ohjauspiiri on lukitustilassa.

ISEHK-8755 (rekisterinumero)

Mallinumero: Boeing-jotain
Esiintyminen: Jakso 23: Ylivoima
Kantama: Tuntematon
Massa: Noin 1000 kg?
Akusto: tuntematon
Kapasiteetti: Tilaa yhdelle taistelurobotille tai ehkä ahtamalla kolmelle ihmiselle

Infinityn Hong Kongin tukikohtaan saapunut miehittämätön kuljetin.


ICMHK-0217 (rekisterinumero)

Mallinumero: Xinzhou AJA-0014
Esiintyminen: ei nähty, ainoastaan opaskirja löydetty
Kantama: Duokvanta (2 parakvanttitasoa)
Massa: 4000 kg
Akusto: 400 MJ (useita hyppyjä)
Kapasiteetti: Operaattori, 6000 kg rahtia mukaanlukien korkeintaan 20 matkustajaa

Communications-osaston operoima kuljetin, jonka opaskirja löytyi Infinityn Heunggongin tukikohdasta Dixie-2:lla ja jota käytetään ilmeisesti rahti- ja matkustajakuljetukseen tähän tukikohtaan.



CategoryTausta
There are no comments on this page.
Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki