Revision [1888]
This is an old revision of SicSemper024 made by AdminDare on 2011-07-18 23:03:15.
024: Sulunmeri
<-- 023: Ylivoima - 025: -->
"Lupasin Mialewskille, että häntä kohdellaan Geneven sopimuksen mukaisesti!"
- Darya
- Darya
Pakolaisyhteisön väkiluku: 84
Kuukauden ajan laiva CLF on purjehtinut Etelä-Kiinan merellä. Pakolaisyhteisö on käynyt kauppaa ja tehnyt käsitöitä, ja vaikka se ei merkittävästi voittoa tuotakaan, se on ainakin onnistunut hidastamaan pääoman häviämistä. Laivan miehistö on oppinut käsittelemään sitä ja coventrylaisille on kaikille löydetty tekemistä kauppakomppanian palveluksessa.
Manilaan saapuessa laivan toisessa dieselmoottorissa tapahtui räjähdys, mutta laiva tai sen ihmiset eivät vahingoittuneet. Pari päivää on vietetty satamassa korjausten parissa.
Manila, Ropputen, Dixie-2, sunnuntai, 19.2. 1967
Heunggongista palanneen erikoisryhmän kolme eloonjäänyttä selviävät Manilaan ja hankkiutuvat CLF:lle. He antavat johtoryhmälle selonteon Shiroi Hoshin tapahtumista. Uutiset Matthaun, Giovannin ja erityisesti Leonidin kuolemasta järkyttävät kaikkia, eniten Ayelaa ja Daryaa. Tieto jaetaan muillekin coventrylaisille, ja se otetaan vastaan järkyttyneesti. Erityisesti Estelle on murtunut Leonidin kohtalon vuoksi.
Coventrylaisten yhteisö tarvitsee nyt uuden johtajan, ja tehtävää muutenkin hoitanut Ayela ottaa sen vastuulleen. Hänestä tulee yhteisön tärkein päätöksentekijä, mutta kriisitilanteiden toimivallan hän delegoi Mizoguchille tämän sotilaallisen asiantuntemuksen vuoksi. Ayela pitää ympärillään johtoryhmää ja aikoo kuunnella kaikkia laivalla olijoita päätöksiä tehdessään, kuten tähänkin saakka on tehnyt.
Agenttiryhmä on onnistunut tuomaan mukanaan Heunggongista kuljettimen ohjauspiirilevyn. Darya ja Malika Shafira käyvät asentamassa sen paikalleen coventrylaisten kuljettimeen. Ainakin päältä katsoen kuljetin tuntuu nyt olevan toimintakykyinen ja odottavan koordinaatteja.
Maanantai, 20.2.
Aamulla Clavia ja Hilde kuulevat kannen alta metakkaa ja huutoa. Hilde vilkaisee portaikkoon, ja näkee Mialewskin vapaana ja juoksevan ulospäin. Hän kääntyy mangÃ¥rdilaisen nähdessään ja pakenee toiselle uloskäynnille; Hilde juoksee hänen perässään. Hänen sellinsä ulkopuolella Ushidi Sudmann ja Joaquim Pitta makaavat ja vääntelehtivät tuskissaan silmiään pidellen.
Mialewski säntää ylös toisia portaita, mutta siellä Clavia on häntä vastassa ison jakoavaimen kanssa. Selkään osuvan iskun jälkeen Infinityn sotilas makaa kannella, ja Hildekin saa hänet kiinni. Coventrylaiset vievät hänet takaisin selliinsä, antaen hänelle hieman iskuja ja potkuja samalla. Clavia ja pari muuta auttavat Mialewskin vartijat sairastuvalle. Selviää, että Mialewski oli valmistanut sellissään pippurisuihketta habaneroista ja muista jäämäaineista; tulitikkuja ja suihkepullon hän oli saanut Morty Pibiltä jonka kanssa hän oli merimatkojen aikana hengannut kannella ja polttanut pilveä.
Mialewskin kopista poistetaan kaikki tavarat ehdotonta minimiä lukuunottamatta, eli hänelle jätetään huopa ja potta. Hänen kohtaloaan pohditaan. Akiko Masamune katsoo olevansa vastuussa vankinsa käytöksestä ja sanoo hyväksyvänsä minkä tahansa rangaistuksen, minkä johtoryhmä päättääkin tälle langettaa. Daryan mielestä pysäyttämisen yhteydessä saadut kolhut ja mustelmat sekä kopin tyhjentäminen jo riittävät, Mizoguchin mielestä nämä eivät vielä ole mikään rangaistus. Hilde oli ehdottanut valtavaa määrää raipaniskuja ja Ayela lopulta hyväksyy tämän, Daryan protesteista huolimatta.
Maanantain aikana CLF ottaa paikallisen lastinsa. Mizoguchi nimittää laivan vartiomiehistön ja virallistaa Lüfü Tayfurin paikan vartijoiden päällikkönä. Illan tullen laiva lähtee Manilan satamasta.
Tiistai 21.2.
CLF on suunnannut etelään, Sulunmerelle johtoryhmän laatiman suunnitelman mukaan. Tavoitteena on selvittää, toimiiko uudella ohjauspiirillä varustettu kuljetin todella.
Auringon laskiessa Mialewski saa ruoskintarangaistuksen. Ruoskinta on julkinen tapahtuma. Monet coventrylaiset pitävät sitä selvästi kansanhuvina ja katsovat mielellään kuinka Mialewski sijaiskärsii kaikesta, mitä Infinity on tehnyt. Toisia moinen barbaarisuus inhottaa. Joka tapauksessa rangaistus itse pannaan täytäntöön ilmeettömän Lüfü Tayfurin toimesta ja sen jälkeen Mialewski viedään selliin toipumaan.
Morty Pibin todetaan olevan syyllistynyt korkeintaan typeryyteen eikä häntä haluta rangaista osana Mialewskin pakoyritystä.
Loppuviikko Sulunmerellä, 22. - 25.2.
"Tunsin Leonidin vain vuoden ajan, mutta millainen vuosi se oli!"
- Estelle Remy
- Estelle Remy
Leonidille, Giovannille ja Matthau Bankolelle pidetään hautajaiset. Yahya Hami tunnustaa Ayelalle kokeneensa vetoa Giovanniin, Estelle pitää kauniin puheen Leonidin muistolle. Sen jälkeen hän antaa kapteeni Lontok Rozadillon lohduttaa itseään.
Laiva asettuu rutiiniin. Mialewski pysyy eristettynä kopissaan, eikä saa enää puhua kuin vartijoilleen tai Akikolle. Coventrylaiset kuuntelevat paljon langatonta (radiota), tekevät käsitöitä, pitävät laivaa kunnossa, lukevat, ylläpitävät kasvimaata tai laativat kaupankäyntisuunnitelmia.
Hilde puhuu maailmojen välisestä matkustamisesta. Daryalle selviää, että ilmeisesti Infinity on toiminut laajemminkin hänen kotimaailmassaan, koska muutama rinnakkaismaailmoissa matkustamiseen liittyvä seikka tuntuu olevan hänen tiedossaan, tosin myöhäiskeskiaikaisessa kontekstissa.
Tuntematon luoto, Sulunmeri, Dixie-2, sunnuntai 26.2. 1967
Kapteeni Rozadillon asiantuntemuksella ja merikortteja lukemalla CLF löytää pienen asumattoman luodon kaukana rannikoista. Luodolla kasvaa heiniä ja pensaita, ja merilinnut pesivät siellä. Laiva ankkuroidaan luodon edustalle ja Infinityn kuljetin nostetaan maihin. Vapaaehtoiset Darya, Clavia, Hilde ja Mily kiipeävät laitteen sisään testiä varten. Täyteen ladattuun kuljettimeen asetetaan Aavikko-maailman| koordinaatit. Sitten Darya käynnistää siirto-operaation.
Sekunnin murto-osan putoavan tunteen jälkeen kuljetin pysähtyy tärähtäen ja tuntuu jäävän aavistuksen verran vinoon. Luukkua raotetaan. Toisella puolella on hyvin lämmin yö, ja kuljettimen kalibroidessa järjestelmiään sen matkustajia siirtyy ulos tutkimaan. Selvästi paikka on sama luoto jolta lähdettiinkin, mutta täällä ei näy kasvillisuutta eikä tuoreita merkkejä linnuistakaan. Ilma on tukalan kuuma ja ympäristön vaikutelma on jotenkin lohduton. Taivas on kirkas ja merenpinta on pari metriä korkeammalla kuin lähtöpaikassa. Kaukana näkyy pilviä joiden välillä salamoi
Hilde katselee taivaalle, ja näkee tähdenlennon joka ei sammu lainkaan. Hän arvelee olevansa kuolleiden valtakunnassa ja katselevansa Thorin vaunuja, matkalla taisteluun jättiläisten kanssa. Darya taas epäilee, että kyseessä on sateliitti, varmaankin viestintäyhteyksiä varten. Clavia laskeutuu luodon juurelle ja tunnustelee kädellään vettä. Meri on lämmin ja pinnassa kelluu paljon leväkasvustoa.
45 minuutin kalibraation jälkeen kuljetin on valmis palaamaan. Matkustajat kutsutaan takaisin sisään, ja Darya vie kuljettimen jälleen Dixie-2:lle. Coventrylaiset riemuitsevat onnistuneesta matkasta maailmoiden välillä, ja jotkut tuntuvat odottavan, että Darya alkaa saman tien kuljettaa heitä koteihinsa.
Maanantai, 27.2.
Johtoryhmä pohtii eri vaihtoehtoja seuraavasta suunnasta. Akiko kokee, että seuraavaksi täytyisi lähteä Coventryn suuntaan, Darya mielisi ottaa yhteyttä Heunggongissa tavattuun Dietlinde Janziin ja tutkia, voisiko tämän kanssa tehdä yhteistyötä. Asiasta käydään kiivastakin keskustelua.
Daryalla on hallussaan kolmen maailman koordinaatit: Dixie-2:n, Aavikon ja Coventryn, joista jokaisen subkvanta-kuljetin pystyy saavuttamaan. Lopulta Ayela päättää, että kuljetinta käytetään tiedustelemaan Gullfellin| tilannetta.
Pidetään mahdollisena, että Infinity on miehittänyt Gullfellin, ja että heillä varmaan on keinot havaita saapuva kuljetin - jopa coventrylaiset olivat saaneet aikanaan rakennettua kohereerin, joka ajoi samaa asiaa. Mietitään keinoja, joilla tämä voisi tapahtua, ja tuumitaan että todennäköisin keino on radioaallot ja kantama rajoittuu siten horisonttiin. Arvellaan, ettei Infinity varmaan ole voinut pystyttää kovin korkeaa radiomastoa eikä siten havaitsisi kuljetinta kuin lyhyen matkan päästä.
Ayela muistaa Kotiinpaluun retkeltä juuri ennen uppoamista horisontissa havaitun mustan pisteen joka liikahti ja sitten katosi. Hän tulee ajatelleeksi, että Infinity saattaa käyttää hankalien mastojen asemasta korkealla leijuvia ilmapalloja pitkän kantaman tarkkailuun. Tällaisten avulla olisi suhteellisen helppoa nostaa luotettava tarkkailukantama 40 kilometriin, muttei helposti sen pidemmälle.
Tiistai, 28.2.
Vapaaehtoisia lähtemään tiedusteluretkelle Coventryn maailmaan etsitään. Josef Madaccia harkitaan, mutta hän suostuu tehtävään vain mikäli saa paikan johtoryhmässä. Kukaan nykyisestä ryhmästä ei ole kovin innokas ottamaan kiihkomielistä klemenistiveljeä mukaan päätöksentekoon.
Sabah-Sarawakin pohjoisrannikko, Dixie-2, torstai 2.3. 1967
Darya vie kuljettimella kolmen Jumapiin, Kwan-Kywan ja Chipako Hauserin Coventryn| maailmalle, 50 kilometrin päähän Gullfellin| sijainnista.
Tiistai, 7.3.
Dacanayn raskaus käy ilmi. Yleistä juhlintaa.
Torstai 9.3.
Komentosiltamiehistö järjestää merimieskasteita laivan uudelle miehistölle.
Sunnuntai, 12.3.
Mily käy kuljettimella noutamassa Gullfellia tiedustelleen kolmikon. Kolmikko raportoi havainneensa Infinityn sotilasyksikön kaivoksella. Kolme tutkpalloa, ohjuspatteri, aseita.
Komentosilta toivoo virallisesti edustusta johtoryhmässä, ja Hilde otetaan mukaan ryhmään.
Pelinjohtajan mietintöjä
Errata! Sanoin että kuljetin kysyy käynnistyessään Kotilinjan aikaa. Tarkemmin ajatellen tajusin, että eihän se kysy sellaista kun piirilevy on kuitenkin ollut aiemmin käytössä.
Tämä pelikuvaus on todella torso, koska pakenen maasta. En aio jättää tätä tällaiseksi, muttta nyt on vähän kiire kirjoittaa. Koetan täydentää jos ehdin, mutta muutkin saavat kirjoittaa.
<-- 023: Ylivoima - 025: -->
CategoryPelit