Ayela: Fanhui Jiaxiang
<-- 011: Infinity Unlimited - 012: Rouva Aguina -->
"On keskiviikko, 18.8. vuonna 27 Coventryn laskua. Tänä päivänä me soudamme."
- Ayela
- Ayela
Coventry,| keskiviikko, 11.8. 27 CL
Fanhui Jiaxiang (Kotiinpaluu) lähtee purjehtimaan Coventrysta| kohti Gullfelliä.| Inebni ja Poangying perehdyttävät nopeasti kaikki mukaan tulleet purjelaivan miehistön tehtäviin eikä kukaan ehdi olla joutilaana. Maa jää pian taakse.
Etelä-Kiinan meri, torstai, 12.8. - lauantai 14.8.
Merillä miehistön elämä rutinoituu. Laivan käsittely on raskasta mutta palkitsevaa ja rannaton merikin on tervetullutta vaihtelua elämään Coventryssa. Käytännössä kaikki matkalle lähteneet ovat nimenomaan tahtoneet mukaan ja osaavat nauttia merielämästä.
Ayela tutustuu moniin matkakumppaneihinsa. Inebni ja Poangying esittelevät hänelle merikarttojaan ja sähkömagnetismilla toimivaa kompassia.
Merellä näkyy lintuja, kaloja ja jopa valaita. Kotiinpaluu etenee hyvää vauhtia.
Sunnuntai, 15.8.
Tähystävä Hairun Rais havaitsee aamusta jotain horisontissa - kuin nopeasti liikkuvan mustan pisteen. Inebnikin kiipeää koriin katselemaan mutta on epäselvää mistä on todella kysymys. Ayela ja Aleksei Stolin pohtivat asiaa huolestuneena.
Ehkä tuntia myöhemmin Kotiinpaluun perässä tapahtuu raju räjähdys. Käytännössä koko laivan peräosa hajoaa säleiksi ja laiva uppoaa. Ayela onnistuu säilymään vammoitta ja pelastamaan lääkelaukkunsa, mutta monet miehistön jäsenet katoavat tai vammautuvat. Lopulta kahteen pelastusveneeseen jäävät vahingoittumattomat Ayela, Aleksei, Sabine, Aescapix, Igjar ja Dou-wan sekä loukkaantuneet Tyr, Sese ja Somoukil.
Uppoavasta Kotiinpaluusta saadaan pelastettua vain vähän vettä ja ruokaa. Selviytyjät tajuavat ainoan toivonsa olevan yrittää maata kohden.
Tyr on pahoin loukkaantunut, hänellä on avomurtuma solisluussa ja vaikka hänet saadaankin vakautettua ei hän varmasti selviä merillä. Hän on tajuton ja lääkitty, Igjar armomurhaa hänet.
Maanantai 16.8. - keskiviikko 18.8.
Selviytyjät pyrkivät soutaen ja purjein kohti etelää ja Borneon rannikkoa joka on lähin kiinteä maa. Veden säännöstely heikentää ihmisiä ja Aescapix lääkitään tajuttomaksi. Hän ei jaksa taistella janoa vastaan vaan saa yliannoksen unilääkettä ja pudotetaan laidan yli.
Igjar ja Dou-wan osaavat käsitellä pientä venettä mutta tuuli ei ole suotuisa ja purjehtiminen on silkkaa tuskaa. Yöt ja päivät kuluttavat haaksirikkoisten voimia. Lopulta Sabine astuu väsyneenä myös yli laidan.
Torstai 19.8.
Käytännössä kaikki pelastuneet ovat tajuttomia. Ayela näkee harhoja Kicham Sahirista joka sanoo olevansa hänestä ylpeä ja Tukulti-Ninibistä joka koettaa saarnata nihilististä filosofiaansa. Kukaan ei enää pysty edes puhumaan.
Illansuussa Ayela tajuaa että hänen huulensa ovat kosteat. Vene on osunut sadekuuroon. Kuuro palautta selviytyjät tajuihinsa ja täyttää heidän vesisäiliönsä. Sen päätyttyä heillä on runsaasti makeaa vettä ja juuri ja juuri riittävästi voimia jatkaa yön ja seuraavan päivän läpi.
Perjantai, 20.8.
Iltapäivällä haaksirikkoutuneet alkavat nähdä lintuja ja illalla maata. Myöhään illalla vene saavuttaa Borneon rannikon. Seurue jaksaa juuri ja juuri kiskoa veneen maalle ja kaatua nukkumaan.
Lauantai-sunnuntai, 21. - 22.8.
Kuusi selviytyjää toipuvat nääntymyksestä ja vammoista. Rannlta löytyy ongelmitta vettä sekä hedelmiä. Päivän levon jälkeen Dou-wan ja Igjar pystyvät myös metsästämään. Sesellä on kyynärluu poikki, Somoukilin polvi on sijoitaan. Molemmilla on tulehdus mutta Ayelan antibiootit ja kipulääkkeet tehoavat niihin hyvin.
Maanantai, 23.8.
Voimien keräämisen ja pohtimisen jälkeen seurue lähtee verkkaisesti purjehtimaan Borneon rannikkoa myötäpäivään, kohti Gullfelliä. Eteneminen on hidasta mutta kiirettä ei juuri ole. Illalla seurue pysähtyy hankkimaan ruokaa metsästys-keräilymetodeilla.
Tiistai, 24.8. - tiistai 7.9.
Kahden viikon ajan veneretkikunta matkustaa rantaa pitkin. Sese on taitava selviämään viidakon alkeellisissa oloissa ja Somoukil puolestaan tuntee jonkin verran Borneon eläin- ja kasvikuntaa. Igjar, Aleksei ja Dou-wan pystyvät metsästämään.
Vähitellen kolmikon voimat palaavat. Aleksei on tavallistakin synkempi Kristzinan kadottua Kotiinpaluun upotessa. Ei ole epäilystäkään etteikö hyökkäys ollut Keräilijöiden tekosia ja pohditaan mahtaako Gullfell olla niinikään tuhottu.
Lopulta veneretkikunta näkee savupatsaan vuorelta sisämaasta. Rannalta löytyy ihmisen tekemä kivilaituri ja kyltti jossa lukee monella kielellä "Gullfell". Somoukil ei pysty kävelemään joten Ayela jää hänen kanssaan veneelle. Muu joukko lähtee vuorta kohti todella huonoa tietä pitkin. Illalla Dou-wan palaa ilmoittamaan että matkaan on menossa odotettua kauemmin.
Gullfell,| keskiviikko, 8.9.
Aamupäivästä kahden härän vetämät vankkurit saapuvat laiturin luo. Vankkurit on lähetetty Gullfellista hakemaan vielä veneelle jääneitä; niitä ohjaa Layetta Pfimlin.
Kuulumisia vaihdetaan. Layetta on raivona Keräilijöiden murhanhimoisesta hyökkäyksestä siviilikohteen kimppuun ja on sitä mieltä että sivistyneessä maailmassa moisesta joutuu teloituskomppanian eteen. Gullfellissa ei Keräilijöitä ole näkynyt ja paikassa kaikki on kuten ennenkin.
Gullfell on vuoristossa ehkä 10 kilometrin pituisen tien päässä sijaitseva avolouhos ja muutama talo. Viidentoista ihmisen pienoisyhteisö saa kyllä maasta kuparia ja ympäröivästä metsästä elintarvikkeita, mutta esimerkiksi kankaita se ei pysty itse valmistamaan ja oli kovasti toivonut saavansa täydennystä laivan mukana. On ilmeistä että nyt se joutuu edelleen kituuttamaan omavaraisesti, tosin onneksi luonnonvaroja sen ympärillä on valtavasti ja mitä enemmän ihmisiä paikalla on, sitä paremmin niitä voidaan hyödyntää.
Viktoria Hustveit osoittautuu epäempaattiseksi ja vastenmieliseksi mutta tehokkaaksi johtajaksi joka määrää tulokkaat paikalleen ja lähettää Ayelan heti lääkitsemään yhtä loukkaantunutta kaivostyöläistään. Ayela joutuu amputoimaan tämän jalan nilkasta. Kaivoksen kakkospäällikkö Lavro Kravtsiv on selvästi inhimillisempi. Layettan mukaan Viktoria tahtoo viedä Lavron mukaan Gullfellista palatessaan Coventryyn jottei tämä ottaisi koko paikkaa komentoonsa.
Gullfellin olot ovat primitiiviset mutta kuparia sieltä on saatu runsaasti. Mitään keinoa kuljettaa sitä Coventryyn ei vaan ole.
Pelinjohtajan mietintöjä
Pahoinvointia aiheuttava pelikerta jonka seurauksena näin varsin janon ja kuumuuden täyttämiä painajaisia. Vaihteeksi taas valtavan NPC-lauman ylläpitäminen oli vaivan arvoista: jokaisella kuolleella oli kasvot ja tarina, ja Gullfelliin saapuminen tuntui paljon todellisemmalta kun tuttu henkilö oli vastassa.
Merielämän konsultti huomautti haaksirikon epärealistisesta ja typerästäkin käsittelystä. Tämä on sinänsä totta, tarkoitus ei ollut että kokeneet merenkävijät kuin Igjar tekisivät hölmöjä virheitä. Virheet ovat puhtaasti tuotantoyhtiöstä lähteviä eikä tarkoitus ole maalata hahmoja epäpäteviksi.
<-- 011: Infinity Unlimited - 012: Rouva Aguina -->
CategoryPelit