Revision [2299]

This is an old revision of SicSemper035 made by AdminDare on 2012-05-03 14:45:53.

 

035: Rubikon


<-- 034: Sademetsän sissit - 036: -->

"Infinityn niinsanotut erikoisjoukot ovat vain lapsia, jotka leikkivät sotilaita."
- Aleksei Stolin

 


Lokakuu 1967, Dixie-2


Hilde matkustaa Pahangilta takaisin Sozireniin viemään yhteisölle raportin Coventryn tiedusteluoperaation kulusta. Tieto siitä, että coventrylaiset ovat pääosin kunnossa saa ihmiset riemuitsemaan, samoin se, että metsässä piileksiviä sissejä aletaan evakuoida. Suuressa kansankokouksessa pohditaan seuraavaa siirtoa. Jotkut tahtovat evakuoida Julienin, mutta hän oli aikanaan sanonut että lähtee Coventrysta vasta viimeisenä, ja tätä kunnioitetaan. Sen sijaan Dixie-2:lta kotoisin olevat coventrylaiset olisi suhteellisen helppoa saada takaisin kotiin.

Suunnitelmia puidaan pitkään, mutta selvää on, että vapautusoperaatio ei olisi yksinkertainen. Muutama coventrylainen voitaisiin kylästä kadottaa siten, että Infinity olettaisi näiden liittyneen metsäsisseihin, mutta tämä pitäisi tehdä varovasti, eikä mitään takeita kenenkään tietyn ihmisen saamisesta olisi.

Samaan aikaan Pahangilla Chulsoon Jong ja Gon Zaotsenko lähtevät etsimään palkkasotureita, joita voitaisiin käyttää yrityksessä vallata Coventry takaisin Infinityllä. Mily ja Naio puolestaan aloittavat sissien evakuoinnin. Seuraavien päivien aikana kaikki 20 sissiä ilmoitetaan siirretyn Coventrylta Pahangille. Monet sisseistä ovat todella huonossa kunnossa, ja Infinityn kuljetin on alkanut näyttää joka siirtymän yhteydessä uusia virheilmoituksia.

Ayela, Darya, Hilde ja muutamat muut coventrylaiset matkustavat Pahangille tavatakseen sissejä ja aloittaakseen coventrylaisten evakuointioperaation suunnittelemisen.

Dungun, Pahangin itärannikko, lauantai 21.10. 1967


Dungunin kalastajakylässä vuokratussa mökissä Coventryn pakolaishallitus kohtaa sissit. Jälleennäkeminen on riemukas, ihmiset halaavat ja itkevät. Kuukaudet viidakossa ovat jättäneet sisseihin jälkensä: he ovat laihoja ja suttaisia, ja jopa Dunganin kaltainen yhden kaupan peräkylä tuntuu heistä valtavalta metropolilta. Mizida, Aleksei, Sayid, Franz Möhler ja Cam-hong Trung syövät ahnaasti kunnolla laitettua ruokaa, kuuntelevat tarinoita pakolaisyhteisön vaiheista ja kertovat Coventryn tilanteesta.

Sissit ovat tarkkailleet Coventrya Infinityltä viemillään kiikareilla ja alunperin radioyhteyttä kylään pitäen. Aleksei osaa antaa hyvin tarkan kuvan kylän sotilaallisesta kapasiteetista. Se näyttää synkältä: tällä hetkellä kylään on majoittunut 40 Infinityn Erikoisjoukkojen sotilasta, kaksi robottitiikeriä ja kaksi pienempää telaketjurobottia. Erikoisjoukkojen tukikohtana toimii palaneen hallintorakennuksen kivijalka ja sen päälle pystytetyt elementtiparakit. Heidän paikallistiedustelunsa vuotaa kyllä pahasti, mutta heidän puolustuksensa on vahva ja kykynsä valvoa kylän toimintaa riittävä pysäyttämään muut kuin aivan pienet operaatiot.

Sotilaallisemmin orientoituneet jäävät pohtimaan mahdollisuutta hyökätä Infinityä vastaan. Taktiikan lomassa tapahtuu henkilökohtaisempia jälleennäkemisiä. Hilde ja Igjar Garaldovich juovat olutta ja valehtelevat kilpaa uroteoistaan. Mily kohtaa Schatzgräber-toverinsa Samsonin, joka on jo alkanut Dungunista kerätä kaikkea satunnaista roinaa rauniorotan tottumuksella. Darya ja Layetta vaihtavat kokemuksia, samoin Aleksei ja Malika. Ayela tapaa uudelleen Somoukil Paramitan, joka sanoo ettei hetkeäkään epäillyt etteivätkö evakuoidut vielä palaisi noutamaan muita.

Dungun on pehmeä saapuminen sivistyksen pariin. Hiljaisessa kalastajakylässä ainoat merkit edistyneemmästä teknologiasta ovat joihinkin taloihin menevä sähkö, pari moottoroitua venettä, auto ja telefonoskooppi ravintolan nurkassa. Useimmat ex-sissit majailevat yksinkertaisesti vuokramökissä, kolme heikoimmassa kunnossa olevaa on viety Kuantaniin sairaalaan.

Seuraavat päivät


Sotilassuunnitelmien tekeminen jatkuu. Chulsoon Jongilta ja Gon Zaotsenkolta tulee sähke, joka kertoo että joukko palkkasotureita on löydetty mutta näiden palvelukset ovat kalliita. Perässä tuleva kirje selittää asioita enemmän. Makassarin armeijan eversti on helposti valmis vuokraamaan pari komppaniaa operaatioon, mutta speksien mukaisesti sen on arveltu olevan suunnilleen itsemurhatehtävä ja hinta on sen mukainen. 100,000 frangilla sadan palkkasotilaan ryhmä olisi käytettävissä, sillä oletuksella että harvat heistä palaisivat. Tällaisella kokoonpanolla olisi mahdollista haastaa Infinityn erikoisjoukot - kieltämättä ne ovat teknologisesti ylivertaisia, mutta viidakko tasoittaa tilannetta hieman. Aleksein mukaan Infinityn erikoisjoukot ovat pehmeimpiä, hemmotelluimpia sotilaita, joita hän on koskaan nähnyt.

Yhteisöllä ei kuitenkaan ole tarvittua rahasummaa, eikä palkkasoturikomppania lähde itsemurhatehtävälle saamatta maksua etukäteen. Lisäpulmana on, että mikä tahansa taistelu Infinityä vastaan jättäisi vielä Coventrylla olevat kyläläiset ristituleen ja monet heistä saisivat varmasti surmansa. Cam-Hong Trung sanoo, että melkein joka ainoa coventrylainen on valmis ottamaan suuren riskin päästäkseen pois vankeudesta, ja että he toivottaisivat hyökkäyksen Infinityä vastaan tervetulleeksi. Viisitoista vuotta Coventrylla viettänyt vietnamilainen opettaja ei ole mikään sotahullu, ja monet muutkin jakavat hänen näkemyksensä.


Pelinjohtajan mietintöjä


Kesken!

Neloskauden hallintohelvetti lähenee loppuaan, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Vaikka minusta evakuoitujen kokonaisuuden pyörittäminen on kiinnostavaa, ei minulla tosiaan ole mitään halua pitää kampanjaa ikuisesti kiinni moisessa toiminnassa ja tavoitteena on kyllä päästä takaisin hahmopelaamiseen.

Olin kuvitellut tämän jakson olevan enemmän täynnä riemukkaita jälleennäkemisiä ja urheaa sissitoimintaa kuin lähes-itsemurhatehtävää. Ei ollut taaskaan helppoa katsoa, kun rakkaita hahmoja pääsi hengestään rumalla operaatiolla. Onneksi Franz sentään selvisi.



<-- 034: Sademetsän sissit - 036: -->


CategoryPelit
Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki