035: Rubikon
<-- 034: Sademetsän sissit - 036: Taistelukenttä -->
"Infinityn niinsanotut erikoisjoukot ovat vain lapsia, jotka leikkivät sotilaita."
- Aleksei Stolin
- Aleksei Stolin
Lokakuu 1967, Dixie-2
Hilde matkustaa Pahangilta takaisin Sozireniin viemään yhteisölle raportin Coventryn tiedusteluoperaation kulusta. Tieto siitä, että coventrylaiset ovat pääosin kunnossa saa ihmiset riemuitsemaan, samoin se, että metsässä piileksiviä sissejä aletaan evakuoida. Suuressa kansankokouksessa pohditaan seuraavaa siirtoa. Jotkut tahtovat evakuoida Julienin, mutta hän oli aikanaan sanonut että lähtee Coventrysta vasta viimeisenä, ja tätä kunnioitetaan. Sen sijaan Dixie-2:lta kotoisin olevat coventrylaiset olisi suhteellisen helppoa saada takaisin kotiin.
Suunnitelmia puidaan pitkään, mutta selvää on, että vapautusoperaatio ei olisi yksinkertainen. Muutama coventrylainen voitaisiin kylästä kadottaa siten, että Infinity olettaisi näiden liittyneen metsäsisseihin, mutta tämä pitäisi tehdä varovasti, eikä mitään takeita kenenkään tietyn ihmisen saamisesta olisi.
Samaan aikaan Pahangilla Chulsoon Jong ja Gon Zaotsenko lähtevät etsimään palkkasotureita, joita voitaisiin käyttää yrityksessä vallata Coventry takaisin Infinityllä. Mily ja Naio puolestaan aloittavat sissien evakuoinnin. Seuraavien päivien aikana kaikki 20 sissiä ilmoitetaan siirretyn Coventrylta Pahangille. Monet sisseistä ovat todella huonossa kunnossa, ja Infinityn kuljetin on alkanut näyttää joka siirtymän yhteydessä uusia virheilmoituksia.
Ayela, Darya, Hilde ja muutamat muut coventrylaiset matkustavat Pahangille tavatakseen sissejä ja aloittaakseen coventrylaisten evakuointioperaation suunnittelemisen.
Dungun, Pahangin itärannikko, lauantai 21.10. 1967
Dungunin kalastajakylässä vuokratussa mökissä Coventryn pakolaishallitus kohtaa sissit. Jälleennäkeminen on riemukas, ihmiset halaavat ja itkevät. Kuukaudet viidakossa ovat jättäneet sisseihin jälkensä: he ovat laihoja ja suttaisia, ja jopa Dunganin kaltainen yhden kaupan peräkylä tuntuu heistä valtavalta metropolilta. Mizida, Aleksei, Sayid, Franz Möhler ja Cam-hong Trung syövät ahnaasti kunnolla laitettua ruokaa, kuuntelevat tarinoita pakolaisyhteisön vaiheista ja kertovat Coventryn tilanteesta.
Sissit ovat tarkkailleet Coventrya Infinityltä viemillään kiikareilla ja alunperin radioyhteyttä kylään pitäen. Aleksei osaa antaa hyvin tarkan kuvan kylän sotilaallisesta kapasiteetista. Se näyttää synkältä: tällä hetkellä kylään on majoittunut 40 Infinityn Erikoisjoukkojen sotilasta, kaksi robottitiikeriä ja kaksi pienempää telaketjurobottia. Erikoisjoukkojen tukikohtana toimii palaneen hallintorakennuksen kivijalka ja sen päälle pystytetyt elementtiparakit. Heidän paikallistiedustelunsa vuotaa kyllä pahasti, mutta heidän puolustuksensa on vahva ja kykynsä valvoa kylän toimintaa riittävä pysäyttämään muut kuin aivan pienet operaatiot.
Sotilaallisemmin orientoituneet jäävät pohtimaan mahdollisuutta hyökätä Infinityä vastaan. Taktiikan lomassa tapahtuu henkilökohtaisempia jälleennäkemisiä. Hilde ja Igjar Garaldovich juovat olutta ja valehtelevat kilpaa uroteoistaan. Mily kohtaa Schatzgräber-toverinsa Samsonin, joka on jo alkanut Dungunista kerätä kaikkea satunnaista roinaa rauniorotan tottumuksella. Darya ja Layetta vaihtavat kokemuksia, samoin Aleksei ja Malika. Ayela tapaa uudelleen Somoukil Paramitan, joka sanoo ettei hetkeäkään epäillyt etteivätkö evakuoidut vielä palaisi noutamaan muita.
Dungun on pehmeä saapuminen sivistyksen pariin. Hiljaisessa kalastajakylässä ainoat merkit edistyneemmästä teknologiasta ovat joihinkin taloihin menevä sähkö, pari moottoroitua venettä, auto ja telefonoskooppi ravintolan nurkassa. Useimmat ex-sissit majailevat yksinkertaisesti vuokramökissä, kolme heikoimmassa kunnossa olevaa on viety Kuantaniin sairaalaan. Käy ilmi, että Mizidalla ja Alekseilla on suhde, vaikka nämä eivät sitä kovin avoimesti näytäkään.
Seuraavat päivät
Sotilassuunnitelmien tekeminen jatkuu. Chulsoon Jongilta ja Gon Zaotsenkolta tulee sähke, joka kertoo että joukko palkkasotureita on löydetty mutta näiden palvelukset ovat kalliita. Perässä tuleva kirje selittää asioita enemmän. Makassarin armeijan eversti on helposti valmis vuokraamaan pari komppaniaa operaatioon, mutta speksien mukaisesti sen on arveltu olevan suunnilleen itsemurhatehtävä ja hinta on sen mukainen. 100,000 frangilla sadan palkkasotilaan ryhmä olisi käytettävissä, sillä oletuksella että harvat heistä palaisivat. Tällaisella kokoonpanolla olisi mahdollista haastaa Infinityn erikoisjoukot - kieltämättä ne ovat teknologisesti ylivertaisia, mutta viidakko tasoittaa tilannetta hieman. Aleksein mukaan Infinityn erikoisjoukot ovat pehmeimpiä, hemmotelluimpia sotilaita, joita hän on koskaan nähnyt.
Yhteisöllä ei kuitenkaan ole tarvittua rahasummaa, eikä palkkasoturikomppania lähde itsemurhatehtävälle saamatta maksua etukäteen. Lisäpulmana on, että mikä tahansa taistelu Infinityä vastaan jättäisi vielä Coventrylla olevat kyläläiset ristituleen ja monet heistä saisivat varmasti surmansa. Cam-Hong Trung sanoo, että melkein joka ainoa coventrylainen on valmis ottamaan suuren riskin päästäkseen pois vankeudesta, ja että he toivottaisivat hyökkäyksen Infinityä vastaan tervetulleeksi. Viisitoista vuotta Coventrylla viettänyt vietnamilainen opettaja ei ole mikään sotahullu, ja monet muutkin jakavat hänen näkemyksensä.
Malika ja Darya tutkivat Infinityn kuljetinta. Uusi virheilmoitus kertoo parahaan olevan vaarassa vioittua, ja veikataan, että se kestää enää selvästi rajoitetun määrän siirtoja. Jatkuvat magneettikentät käristävät vähitellen parahaan sisällä olevan elektroniikan, eikä sen kuorikaan ole enää entisensä. Muutama huoltoammattilaisille tarkoitettu sinetti avataan, ja niiden takaa päästään katselemaan viidentoista kilon painoista kartionmuotoista metallimöhkälettä, joka on kytketty projektoriin monimutkaisilla johdoilla. Parahakaa itsessään ei ole tarkoitettu avattavaksi, mutta sen metallinen ulkokuori näyttää todella kärsineeltä. Malika päättää koettaa paikata edes sitä jonkin verran. Pajassa Kuantanissa hän valaa kuluneen metallin ympärille uutta kuorta siinä toivossa, että se edes hieman parantaisi laitteen kestävyyttä.
Kuljettimen rapistuminen asettaa kuitenkin yhteisölle uuden ongelman. Coventrylaisia on kylässä vielä ehkä 550, ja heidän saamisekseen ulos tarvitaan monta matkaa. Kylän valtaamiseksi palkkasotureilla tarvittaisiin rahaa, mutta sen hankkiminen Dixie-2:lla olisi hidasta. Toisaalta jos kuljetin lakkaa toimimasta, evakuoidut jäävät pysyvästi Dixie-2:lle. Darya ja Malika ovat kyllä laatimassa suunnitelmia Rabedivisionin maailmanportin kaltaiselle ulottuvuusmatkustusjärjestelmälle, mutta optimistisinkin arvio näiden toteutumisesta on puolitoista vuotta, olettaen että jostakin saadaan älyttömät määrät rahaa ja sopiva suurtehoinen energialähde löytyy.
Lopulta todetaan, että kriittisin asia tällä hetkellä on hankkia toinen Infinityn kuljetin. Tällaisten tunnettuja tai oletettuja saapumispaikkoja on kolme: yksi Coventryn kylässä, yksi Dixie-2:n Des Moinesissa ja yksi Ming-2:n Nanjingissa. Pitkän pohtimisen jälkeen Nanjing arvioidaan helpoimmaksi kohteeksi.
Hyökkäys Nanjingiin
Aleksei Stolin ottaa vastuulleen kuljettimen viemisen Nanjingin Piao Qi:ltä. Hän valitsee toimintaryhmänsä: Franz Möhler, Layetta Pfimlin, Gulsana Akayeva, Gon Zaotsenko ja Pangeran-Puger. Hilde kuitenkin huomauttaa, että Aleksei ja Franz ovat coventrylaisista ainoita, joilla on kokemusta teknologisen sodankäynnin johtotehtävistä, ja molempien lähettäminen näin vaaralliselle tehtävälle ei ole viisasta. Muut hyväksyvät näkemyksen, ja korvaavaa henkilöä etsitään. Aleksei suostuu luopumaan Franzista, mutta tarvitsee tilalle jonkun jolla on kokemusta tulitaistelusta, Infinityn teknologiasta ja kyky pysyä rauhallisena tiukassa tilanteessa.
Chulsoon Jongia ehdotetaan, mutta Mizida ei suostu uskomaan, että korealainen olisi millään tavalla soveltuva muuhun kuin moppaamaan lattioita. Aleksei ei liioin Chulsooniin luottaisi, joten tätä ei voi mukaan lähettää. Schatzgräbereiden taidot olisivat myös hyödylliset, mutta Mizidan on vaikea uskoa heidänkään osaavan toimia ryhmässä. Lopulta kuitenkin Mily päätyy lähtemään Nanjingin operaatioon Franzin sijasta.
Viisi päivää ryhmä käyttää valmistautumiseen. Kaikki joilla on mitään teknologista taustaa opettelevat käyttämään kuljetinta samalla kun Aleksei kerää aseistusta ja laatii suunnitelmia. Sitten joukko coventrylaisia siirtyy Pahangista Dixie-2:n Kiinaan, Nanjingin lähistölle. Malika vie iskuryhmän sekä Du Kohin Ming-2:lle, mutta hänen tehtävänsä ei ole osallistua iskuun vaan ainoastaan tuoda yhteisön kuljetin takaisin. Toinen ryhmä asettuu Dixie-2:n Nanjingiin odottamaan.
Keskiviikkona, 1. marraskuuta, pari päivää ryhmän lähdön jälkeen Malika palaa, ja ilmoittaa, että iskuryhmä on nyt suorittamassa operaatiotaan. Paria tuntia myöhemmin Nanjingin kadulle ilmestyy sininen energiapallo ja sekuntia myöhemmin valkoinen Infinityn kuljetin työntyy sen läpi Dixie-2:lle. Se paiskoo saapuessaan tieltään epäonnisia jalankulkijoita ja kolhaisee läheisen puutalon kulman rikki. Hetken kuluttua se makaa runko sauhuten keskellä pöllämystynyttä kaupunkia, ja sen luukusta heilutetaan Coventryn viiriä. Sisältä löytyy haavoittunut Gulsana Akayeva sekä vahingoittumaton Pangeran-Puger.
Vikkelästi coventrylaiset sulkevat kadun liikenteeltä ja ajavat rekan kuljettimen viereen. Saapunut laite on melkeinpä bussin kokoinen ja se mahtuu lavalle vaivoin, mutta nosturi jaksaa onneksi nostaa sen ja Dixie-2:n autot ovat valtavia. Saatuaan kuljettimen lavalle coventrylaiset lähtevät ajamaan tiehensä kaupungista hitonmoista vauhtia.
Muutamaa tuntia myöhemmin, yön koittaessa rekka pysäytetään. Suuressa teltassa coventrylaiset kuuntelevat Pangeran-Pugerin kertomusta Nanjingin taistelusta. Gon Zaotsenko onnistuttiin livauttamaan sisään tukikohtaan kaapatun Infinityn työntekijän avaimilla, ja kuljettimen saavuttua tämä avasi muille pääsyn sisään. Hurjassa tulitaistelussa ainakin kymmenen Infinityn sotilaan kanssa Layetta ja Gon menehtyivät, Aleksei ja Mily katosivat. Härkiä ja trukkeja käyttämällä kuljetin saatiin juuri ja juuri kiskottua kellarista maan tasalle (kun räjähteilä oli ensin raivattu sille reitti), ja sen jälkeen, taistelun ollessa yhä käynnissä, laite siirrettiin takaisin.
Tappiot ovat huomattavat. Mizida suhtautuu Aleksein menetykseen kivikasvoisesti, ja keskittää kaiken huomionsa saatuun kuljettimeen. Se on valtava, riittävän suuri että aiemman kuljettimen voisi miltei ahtaa sen sisään, ja on selvästi suunniteltu rahtisiirtoon. Sen laitteisto näyttää olevan kunnossa, ja se ottaa kiltisti vastaan siihen syötettyjä koordinaatteja. Siinä on duokvantasiirtoihin kykenevä moottori ja parahaka, eli projektorin avulla sillä voisi siirtyä parakvanttitasolta toiselle. Sen omistaa Infinity Communications.
Samalla kun kaatuneiden muistoa juhlitaan, joku tajuaa, että Nanjingiin jäi lähes varmasti coventrylaisten ruumiita jotka kyetään tunnistamaan - ja joukossa oli ihmisiä, joiden oletetaan olevan yhä vankina Coventrylla. Vaikka Infinityn sisällä tieto liikkuukin hitaasti, oivalletaan että jos Coventrylla halutaan tehdä mitään yllätysedun kanssa, se on tehtävä nyt.
Kalustoa aletaan välittömästi siirtää kohti lentokuljetusta Pahangille, samalla kun erilaisia hyökkäyssuunnitelmia pohditaan. Coventrylla on edelleen aseellinen ylivoima, eikä palkkasotureita Makassarilta ehdi saada enää mukaan operaatioon - ei niin, että heidän palkkaamiseen olisi vieläkään rahaa. Tieto välittömän toiminnan välttämättömyydestä käy kaikkien läpi, ja Pahangissa vielä olevalle Lontok Rozadillolle ryhmineen lähetetään pikaisesti kehoitus ryhtyä valmistelemaan paikkoja suurempaa pelastusoperaatiota varten.
Pelinjohtajan mietintöjä
Neloskauden hallintohelvetti lähenee loppuaan, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Vaikka minusta evakuoitujen kokonaisuuden pyörittäminen on kiinnostavaa, ei minulla tosiaan ole mitään halua pitää kampanjaa ikuisesti kiinni moisessa toiminnassa ja tavoitteena on kyllä päästä takaisin hahmopelaamiseen.
Olin kuvitellut tämän jakson olevan enemmän täynnä riemukkaita jälleennäkemisiä ja urheaa sissitoimintaa kuin lähes-itsemurhatehtävää. Ei ollut taaskaan helppoa katsoa, kun rakkaita hahmoja pääsi hengestään rumalla operaatiolla. Onneksi Franz sentään selvisi.
Ensi pelissä ryskyy taas kunnolla. Kauden päätejaksoon käytetään aina se, mitä budjetista vielä on jäljellä.
<-- 034: Sademetsän sissit - 036: Taistelukenttä -->
CategoryPelit