Revision [623]
This is an old revision of BarrowmaninKapina made by AdminDare on 2010-01-13 11:06:37.
barrowmanin kapina
Coventry,| 20.6. 13 CL
Päällikkö Jonah Barrowmanin sosiaaliset reformit Coventryssa eivät ole onnistuneet. Englanti ei ole yhteisön yleiskieli, teknillistymistä ei ole tapahtunut ja kulunut vuosi on ollut täynnä katoa, tappeluita ja tulipaloja.
Barrowman on keskittänyt tarmonsa nyt muualle ja kerännyt 12 hengen iskuryhmän. Kuusi henkeä kerrallaan väijyy kalliolla Keräilijöiden kontin käyttämän saapumistasanteen yläpuolella. Vuorot ovat 12 tunnin pituisia. Kalliolla istutaan kuivan kauden kuumuudessa vain odottamassa että kontti saapuu paikalle. Kun näin käy, se vallataan; Keräilijät pyritään ottamaan vangiksi elävinä.
On hankkeen 57. päivä. Robert Willits, Paul Tanner, Galena , Vladimir Pavelovich Iljushin, Chomani ja Wenonah ovat vuorossa korkealla kylän yläpuolella. Ilman ennakkovaroitusta ilma tasanteen yläpuolella väreilee, sitten näkyy hetken aikaa sinertäviä salamoita ja ilmavirta iskee vasten kätkeytyneitä sissejä. Keräilijöiden kontti jonka kyljessä lukee ISEKL-0086 on ilmestynyt tasanteelle.
Kontista astuu ulos kolme miestä sinisissä univormuissa. Kun näyttää siltä että enempää ei tule Robert näyttää hyökkäysmerkin ja iskuryhmä laskeutuu Keräilijöiden niskaan. Lyhyt mutta raju taistelu pudottaa yhden Keräilijän reunan ylitse, toinen haavoittuu reiteen ja kolmannelta leikataan kurkku auki juuri kun hän on saamassa käsiinsä haulikon sisältä kontista. Keräilijät ovat olleet tuomassa kahta orientaalimiestä; he nukkuvat sisällä pyörillä kuljetettavassa kerrossängyssä.
Alhaalla Coventryssa on huomattu mitä tapahtuu. Hissi lähetetään alas, Barrowman ja loppuryhmä pääsee kontin luo. Keräilijä nimeltä Chang on antautunut ja vastailee Barrowmanin kysymyksiin. Barrowman tahtoo takaisin Yhdysvaltoihin vuonna 1941 mutta Chang sanoo ettei tämä ole mahdollista - tällä kontilla ei pääse kuin rajoitettuihin aikoihin. Enemmän peloteltuna Chang sanoo että on kuitenkin olemassa takaportti; hän ei tiedä täysin minne se johtaa mutta voi kyllä viedä kontin sinne.
Ovet suljetaan ja Barrowman joukkueineen asettuu sisään. Chang istuu kontin ohjainten ääreen. Hän tekee jotakin käsittämätöntä näillä, mutta mitään ei vielä ehdi tapahtua ennenkuin Chomani kuulee ulkoa ääntä. Sitten kontin sivuovi aukeaa ja sisään lentää tyrmäyskranaatti.
Robertilla on haulikko. Hän hyökkää sen kanssa ulos ja ampuu jotakuta ja tulee itsekin ammutuksi. Kontti täytetään kyynelkaasulla. Keräilijöitä saapuu sisään ja taltuttaa koko iskuryhmän.
Seuraukset
Kapinalliset lukittiin hallintorakennuksessa pieniin koppeihin pariksi päiväksi. Keräilijät asettivat Lucius Quarton Coventryn johtajaksi ja palasivat kotiinsa.
Quarto määräsi Barrowmanin sekä tämän toisen ryhmän luutnantin hirtettäväksi. Muut saivat valita joko karkoituksen tai ruoskinnan väliltä. Vladimir, Galena ja Paul ruoskittiin; Paul menehtyi vammoihinsa pian sen jälkeen. Loput valitsivat karkoituksen ja heidät lähetettiin viidakkoon ja heitä kiellettiin milloinkaan palaamasta kylän lähelle.
CategoryTausta