Revision [2498]
This is an old revision of SicSemper038 made by AdminDare on 2012-09-19 09:53:00.
037: Tukikohta
<-- 037: Avaruusjuna - 039: -->
"Missä on luukku haialtaaseen?"
- Julien
- Julien
Maanantai, 15.4. 1968, Nova Coventry, Pahang, Dixie-2
Juuri Argentinasta palannut ryhmä kärsii aikaerouupumuksesta ja syö myöhäistä aamiaista Nova Coventryn hallintokartanon ruokasalissa. Eddie Suh saapuu heidän luokseen, ja sanoo että hänellä on heille jotain näytettävää syönnin jälkeen. Ryhmä lähtee hallintokartanon kellariin; kuten Coventryssa, myös täällä kellarissa on Infinityn kuljettimen saapumistila. Sitä vastapäätä on kuitenkin kaksi uutta ovea, joissa on sormenjälkitunnistuslukko. Oven toisella puolella on hissiltä näyttävä tila, mutta kun hissin nappia painetaan ja tuttu humina alkaa, ryhmä tajuaa olevansa itse asiassa pienessä parakronisessa kuljettimessa. Putoamisen tunnetta ja valojen välähtämistä myöhemmin kuljetin on perillä, ja joukkue astuu ulos suureen maanalaiseen kammioon.
Contactin tukikohta, Lucifer-2
Autiossa ja aavikoituneessa maailmassa rinnakkain Coventryn kanssa kallioon on louhittu onkaloita. Alimmassa kerroksessa on hissimäinen staattinen kuljetin, joka kulkee Nova Coventrysta tänne. Lähellä on myös Infinityn varsinaisen kuljettimen saapumisalusta, josta Kotilinjalta tulevat kuljetukset voivat saapua. Seuraava kerros on merenpinnan tasolla, ja sen suuressa luolassa on venesatama. Ylimmästä kerroksesta löytyvät hieman persoonattomat mutta siistit työskentelytilat työryhmälle: majoitustilat, kokoushuoneet, olohuone, keittiö, toimistoja. Niiden yhteydessä on lentokonehangaari jossa on kaksi pienehköä potkurirahtikonetta, ja erillinen kuljetinvarasto, josta löytyy pakettiauton kokoinen subkvanta-kuljetin. Eddie Suh ja Giorgyi Meike luovuttavat tämän kaiken työryhmän haltuun.
Tukikohdan tilojen, järjestelmien ja turvakäytäntöjen esittelyyn kuluu tuntikausia.
Pelinjohtajan mietintöjä
Kesken!
<-- 037: Avaruusjuna - 039: -->
CategoryPelit