Revision [165]

This is an old revision of SicSemper001 made by AdminDare on 2009-09-18 10:19:02.

 

Prologi: Ayela ja Julien



"Minä ja veljeni serkkujani vastaan, minä, veljeni ja serkkuni maailmaa vastaan"

- beduiinisananlasku

 


Elokuun puoliväli, 2009

Ranskalainen journalisti Julien Levasseur on saapunut Dubaihin tekemään taustatutkimusta artikkeleita varten. Hän yhyttää avustustyöntekijä Ayela Nimrin HWF:n paikalliskonttorilta, ja tämä päätyy hänen oppaakseen Dubain siirtotyöläisten parissa.

Siirtotyöläiset olivat keväällä lakkoilleet ja kapinoineet, ja Dubain viranomaiset olivat kukistaneet tämän nopeasti ja tehokkaasti, ja tehneet samalla selväksi ettei tämä keino tulisi tehoamaan. Kurjissa ja epähygienisissä oloissa lähes vankilatyövoimana käytetty siirtotyöläisten valtava joukko on vajoamassa syvemmälle epätoivoon, ja epäillään että islamistiääriryhmät saattavat nähdä nämä otollisena värväyskampanjan kohteena.

Siirtotyöläisten parakkileireissä kulkeminen tuntuu tukevan epäilyjä: monien arabiaa osaavien etnisten ryhmien alueilla on normaalien avustustyöntekijöiden lisäksi käynyt myös hieman tulikivenkatkuisempia saarnaajia tuomassa leipää ja muistuttamassa että tämä ei ole ainoa tapa elää. Joillain alueilla nämä oli otettu vastaan hyvin, toisilla alueilla (mm. etiopialaisten parissa) heihin oltiin suhtauduttu skeptisesti. Parin päivän tutkiskelun jälkeen eräästä pakistanilaisleirin johtajalta nimeltä Mahuud tulee sana, että kaksi nuorta miestä on kadonnut ja että edes näiden työnantaja ei tiedä minne he ovat menneet.

Miehet, Ishtaq ja Ebrahim olivat alle kolmikymppisiä, lukutaidottomia, hyväkuntoisia ja vihaisia muslimeja joilla oli tuskin mitään hävittävää; periaatteessa otollista värvättävää. He olivat jutelleet oletetusti egyptiläisen Abu Jamil -nimisen saarnaajan kanssa edellispäivänä. Pian selviää, että kaksikko on tosiaan livahtanut pois siirtolaisalueelta yön aikana; tätä ei yleensä tapahdu koska ulkopuolella ei vaan ole mitään mihin mennä.

Abu Jamilin käyttämän jeepin tuntomerkit saadaan, ja leiriytymällä pariksi yöksi kameran kanssa siirtolaisalueen aiemmin käytetyn nurkan lähelle Julien onnistuu saamaan videokuvaa jeepistä. Se ei sillä erää tee mitään epäilyttävää, mutta rekisterinumero saadaan ja paikallisten viranomaisten avulla jeeppi todetaan kuuluvaksi sheikki Owais bin Maulana -nimiselle emiratille. Taustatutkimus kertoo, että Owais on beduiinijuurinen aiemmin öljyllä rikastunut mutta nyttemmin köyhtymään päin oleva aavikolla asuva mies joka ei varsinaisesti ole Dubain hallinnon suosiossa. Ayela kyselee hieman lisää tästä epäsuosiosta, mutta ei saa selvää vastausta; emiratiyhteiskunta on ulkopuolisille läpitunkematon ja epäsuosion syyksi kerrotaan vain että sheikki Owaisin isoisälle oli aikanaa tullut välirikko hänen korkeutensa silloisen Dubain emiiri Rashid bin Saeed Al Maktoumin kanssa eikä tätä oltu koskaan korjattu.

Owais asuu aavikolla ehkä 40 kilometriä itään Dubain kaupungista. Hänen telttakylästään löytyy lifestyle-artikkeli ("modernit mukavuudet kohtaavat perinteisen beduiiniasumisen") ja Julien koettaa soittaa hänen edustajalleen päästäkseen tekemään juttua hänen asumuksestaan, mutta saa ensimmäisen tapaamisajan vasta parin viikon päähän.

Siirtotyöläisten parissa katoamisia tapahtuu lisää - kolme nuorta algerialaismiestä häviää samaan tapaan kuin pakistanilaiset. Abu Jamil ilmestyy edelleen arvaamattomalla rytmillä puhumaan milloin minnekin. Ayela pohtii HWF:n konttoripäällikkö Marie Vollardin kanssa mitä pitäisi tehdä. On mahdollista että jokin ääriryhmittymä on värvännyt miehet, ehkä vietäväksi sotimaan toisaalla tai ehkä tekemään jotakin tihutyötä Dubaissa. Jotain tällaista on odotettu melkein neljän vuoden ajan mutta vielä ei mitään ole täällä tapahtunut. Mahdollisuudet saada viranomaiset kiinnostumaan kadonneista siirtotyöläisistä pelkästään ulkomaalaisten sanan perusteella tuntuvat todella pieniltä, ja jos heille mainitaan että kuvioon saattaa liittyä islamistien värvääjä, voi havaita nopeasti joutuvansa tiukkoihin kuulusteluihin ja saada lähtöpassit koko maasta.


Pelinjohtajan huomioita



27.8. 2009




CategoryPelit
Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki