====032: Kauppamahti==== [[SicSemper031| <-- 031: Demokratian aave]] - [[SicSemper033| 033: Nanjing -->]] [[SicSemper032a| Ayela: Oikeat sanat -->]] <<"Jaetaan tuotto 70/30, ja me otetaan 70." - Klaus Derstedt<< ::c:: ===Heinäkuu 1967, Pariisin laitamaat, [[Dixie2| Dixie-2]]=== Kansanäänestyksen ja pohdintojen jälkeen coventrylaisten leiri on siirtynyt Ranskaan, melko lähelle Pariisia. Josef Madacci olisi tahtonut viedä seurueen Roomaan myydäkseen [[WeltErsteReich| Erste Reichiltä]] hankitut antiikkiesineet siellä, mutta Pariisiin pääsy oli hieman helpompaa ja siellä pystyy yhtä lailla huutokauppaamaan tavaraa. Lisäksi ainakin tiederyhmä on haluton päästämään Madaccia niin lähelle paikallisen kirkon mahdin tyyssijaa. Ranskan epäillään olevan vaarallista seutua, sekä Rabedivisionin että Infinityn arvellaan vaikuttavan täällä, joten pidetään viisaimpana että kuljetinta ei juurikaan käytetä. Dixie-2:n Ranska on Euraasian sodan harvoja eurooppalaisia voittajia, ja Pariisi on viimeiset 40 vuotta ollut futuristinen kaupunki, yksi euroopan tieteen ja teknologian keskuksista. Coventrylaisista kuitenkin vain harvat pääsevät ihailemaan sitä kovin läheltä, enimmäkseen he viettävät aikaansa mustalaisleirinä kaupungin laitamilla. Yhteisö toimii jonkinlaisena suorana demokratiana, eikä sillä tällä hetkellä ole tärkeitä päätöksiä tai suuria ristiriitoja. Sotilaat ottavat käskyjä ainakin Ayelalta ja Josef Madaccilta, eikä kumpikaan näistä koeta nimenomaan astua toisen varpaille. Samalla kun yhteisön kauppiaat käyvät huutokauppaamassa löydettyä antiikkia ja muut koettavat olla joutumatta vaikeuksiin paikallisten viranomaisten kanssa, tiedetiimi ratkoo Rabedivisionin maailmanportin saloja. Rabedivisionin navigointijärjestelmän arvot saadaan muutettua Infinityn kuljettimen koordinaateiksi, ja pian coventrylaisilla on hallussaan keinot matkustaa kolmeen uuteen maailmaan. Irina Mialewski on otettu mukaan avaamaan Rabedivisionilta saatuja papereita. Infinityn tekniikka-aliupseeri on hyvin yhteistyöhaluinen ja huolestunut natsien teknologiasta. Kun Hilde mainitsee hänelle näkemyksensä, että erilaisia maailmoja on 13440 ja Malika on taas puistelemassa päätään viikingin taikauskoille, Mialewski tunnistaa luvun ja kysyy, mistä ihmeestä Hilde sen on kuullut. Käy ilmi, että 13440 on määrä neliulotteisia hypersoluja joka mahtuisi kymmenulotteiseen maailmankaikkeuteen (tämä tarkistetaan laskemalla) ja jossain vaiheessa Infinityllä oli teoria siitä, että tämä oli oikeasti vaihtohtoisten maailmoiden lukumäärä. Teoria on kuitenkin kuulemma sittemmin vanhentunut, mutta Mialewski ei ole paradimensionaalifyysikko eikä osaa tarkalleen selittää Infinityn nykyisiä näkemyksiä maailmojenvälisestä matkustuksesta. Hilde muistuttaa oman maailmansa yggdrastikkojen tienneen näistä asioista jo satoja vuosia, mutta Infinityllä ulottuvuusmatkailun teknologia on ollut hallussa tuskin edes kolmeakymmentä. Mietitään, voisiko aika kulua joillain paralleeleilla eri nopeudella. Mialewskin mielestä vaikka nykyisissä teorioissa tämä olisikin mahdollista, pitäisi tällaiseen maailmaan matkustamisen olla kosmisen epätodennäköistä ja uusintamatkustuksen käytännössä mahdotonta. Eri parakvanttitasoistakin puhutaan: Mialewski kertoo, että Infinityn rakentamat projektorit ovat tarpeellisia parakvanttitasolta toiselle matkustamiseen, mutta projektoreita ei voi käyttää kuin todella harvoista maailmoista ja toistaiseksi Infinity ei ole kyennyt löytämään kuin oman kotimaailmansa jossa ne toimisivat. Mialewski hoputtaa myös coventrylaisia jättämään Infinitylle tietoa Rabedivisionista. Normaalisti Infinityn agentti voi jättää ilmoituksen mihin tahansa tunnetun paralleelin suureen lehteen ja luottaa siihen, että viikon sisällä joku Infinitystä huomaa sen; tämä yhteyskanava on tarkoitettu pääasiassa eksyneille agenteille jotka tarvitsevat noutoa, mutta sitä voinee käyttää myös ohjaamaan Infinity natseista kertovan tietopaketin luo. Kuitenkin tiedottamista pidetään epäturvallisena niin kauan kuin coventrylaiset ovat vielä Ranskassa. Tiederyhmä aprikoi Coventryn luonnetta. Rabedivisionin mukaan maailma 4492:sta ei ollut löytynyt mitään asutusta, mutta tälle tahdottaisiin oma vahvistus. Ensin tiederyhmä aikoo viedä kuljettimen korkealle vuorenrinteelle ja siirtyä sieltä Coventrylle luodakseen silmäyksen maailman Eurooppaan, mutta sitten tulee ajatelleeksi että Infinity saattaa hyvinkin valvoa Ranskan ilmatilaa ja havaita siirtyvän kuljettimen samalla keinolla kun se jäljitti coventrylaiset Singaporessa. Niinpä kohdetta muutetaan hieman, ja päätetään käyttää suuren luonnonluolan sekä Faradayn häkin yhdistelmää peittämään kuljettimen liikkeet Infinityn mahdollisilta tarkkailijoilta. Antiikin myyminen tuottaa coventrylaisille jonkin verran rahaa, mutta 70 hengen yhteisö kuluttaa sitä myös nopeasti. Pohditaan mahdollisuutta myydä Infinityltä peräisin olevaa kehittyneempää teknologiaa (kuten taskulaskin) jollekin paikalliselle teknologiayritykselle, ja rikastua tämän yrityksen osakkeilla. Teknologian kauppaamisen detaljit voisi hoitaa Akiko, mutta suurempi haaste on toteuttaa tämä siten, että coventrylaisiin ei jää tästä jälkiä. Lisäksi nykyisellä alkupääomalla osakekeinottelu ei rikastuttaisi yhteisöä alkuunkaan tarpeeksi kunnianhimoisiin suunnitelmiin: Darya on pohtinut oman maailmanportin rakentamista, mutta tähän tarvittaisiin ainakin 20 miljoonan dollarin ostovoimaa vastaava omaisuus, ja nykyisellään ryhmällä on vain tuhansia dollareita. Josef Madacci poistuu yhteisön parista hetkeksi käydäkseen junalla Roomassa. Hänen aikeensa on käydä katsomassa Pyhän istuimen loistoa sekä vierailla kirkossa; hän toivottaa yhteisön katoliset mukaan matkaan. ===Perjantai, 21.7. 1967=== Tiederyhmä on lopulta onnistunut paikantamaan sopivan suuren luolan Juravuorilta sijaitsevilta korkeilta kukkuloilta. Kuljetin on siirretty kiven alle ja sen ympärille on rakennettu Faradayn häkki peittämään sen radiojälki. Luolan ulkopuolella on generaattori. Varhain aamulla tiederyhmä - Darya, Malika, Emanuel ja Hilde - nousevat kuljettimeen, ja lähtevät tutkimusretkelle. Kuljettimen humina kohoaa, ja se siirtyy. ===Eurooppa, 17.7. 28 CL, [[Coventry]]=== Kuljetin| tuntuu putoavan ja tärähtää maahan osuessaan, ja sen ruudulle ilmestyy varoitusvalo. Varoitus kertoo kuljettimen saapuneen veteen. Sen ilmatyynyt eivät ole lauenneet ja se on vakaasti paikallaan, mutta niin kauan kuin kuljettimen runko on nesteessä joka johtaa sähköä, se ei voi siirtyä. Huolestuneena tiederyhmä avaa luukun. Ulkona on säkkipimeää, mutta luolassa kuuluu kohinaa. Dixie-2:lla kuiva suuaukko on täällä leveän maanalaisen puron ulostuloreitti, ja kolme kuljettimen jaloista seisoo vedessä. Joko puro on padottava tai kuljetin siirrettävä ennenkuin paluusta on mitään toivoa. Suurten taskulamppujen ja Infinityn yönäkökypärän avustamana tiederyhmä astuu ulos luolasta. Kukkulan rinteet kasvavat vanhaa metsää ja erilaisten yöeläinten ääniä kuuluu kaikkialta. Jostain kaukaa kuuluu susien ulvontaa. Emanuel ja Hilde kantavat pistooleita. Suunnitelmiensa mukaan nelikko lähtee kiipeämään ylös kukkulaa. Paria tuntia myöhemmin ryhmä on saavuttanut korkealla sijaitsevan paljaan kaliokielekkeen, josta heille aukeaa näkymä alemmille kukkuloille ja laaksoihin. Yön pimeys on täydellinen, mistään suunnasta ei näy pienintäkään valonpilkahdusta. Ainakaan 50 kilometrin säteellä ei ole minkäänlaista ihmisasutusta. Mialewskin muistetaan sanoneen, että Infinity ei tunne juurikaan tyhjiä paralleeleja; Coventryn olemassaolokin oli ollut hänestä myytti ennen komennusta, joka todella vei hänet sinne. Ryhmä laskeutuu takaisin luolalle, ja ryhtyy patoamaan virtaa saadakseen kuljettimen pois vedestä. Tämä osoittautuukin työlääksi tehtäväksi. Ulkopuolella aurinko nousee samalla kun nelikko lapioi hiekkaa ylös suuaukolle ja rakentaa pressusta vesiestettä. Vasta alkuillasta puro on saatu hetkeksi ohjattua syrjään kuljettimen jaloista ja laite pystytään siirtämään. ===Dixie-2=== Emanuel on hieman säikähtänyt tapahtuneesta; jos patoaminen ei olisi toiminut, nelikko olisi jäänyt käytännössä loukkuun Coventryn maailmaan, 10000 kilometrin päähän lähimmästä tunnetusta ihmisasutuksesta. Luolien käyttäminen kuljettimen lähtöpaikkana ei olekaan lopulta kauhean hyvä ajatus. Tiederyhmä miettii seuraavaa siirtoaan. Jonkinlainen pysyvä tukikohta Dixie-2:lla olisi tarpeen. Yhteisön leirissä Marcus Corratti ja Johann Freihavn tahtoisivat käydä jälleen Erste Reichillä etsimässä lisää antiikkia myytäväksi ja ehkä muutakin kaupankäyntiä suoritettavaksi. Tätä ei kuitenkaan voi helposti tehdä Pariisista käsin. Lopulta yhteisö päättää lähteä tien päälle. ===Kuukautta myöhemmin: lauantai, 19.8. 1967, Thale, Soziren=== Sozirenin valtakunta on yksi monista Euraasian sodan jälkeen Saksan raunioille muodostuneista valtioista. Soziren on köyhä sosialistinen valtakunta, jonka luonnonvarat ehtyivät sodassa ja joka ei ole koskaan siitä täysin toipunut. Thale on vanha teollisuuskaupunki Harz-vuoriston juurella. Coventrylaiset ovat vuokranneet / vallanneet sieltä autioituneen terästeollisuuskompleksin. Kuukaudessa yhteisö on muuttanut rajan yli Sozireniin, ja käyttänyt leijonanosan omaisuudestaan uusien tilojensa kunnostamiseen. Käytännössä yhteisöllä on yksinkertainen majoitus, generaattori ja geologisesti vakaalla alueella EMP-suojattu tila, josta käsin kuljetin voi siirtyä toisaalle. Juuri Ranskasta lähtemisen jälkeen coventrylaiset ovat myös jättäneet Infinityä varten pariisilaiseen lehteen ilmoituksen, joka ohjaa nämä noutamaan paketin. Paketissa on tieto Rabedivisionin teknologiasta, pari kopiota näiltä viedyistä papereista sekä näiden Besanconin lähellä sijaitsevan autohallin sijainti. Tietopaketti on allekirjoitettu //Coventryn pakolaishallinto//. Nyt 70 coventrylaista on liki varattomia, mutta Corratti ja Freihavn ovat valmiita lähtemään Erste Reichille käymään kauppaa. Kuljetin pakataan täyteen selviytymisvälineistöä sekä myyntiin menossa olevia mausteita. Sitten Mily käy viemässä kauppiaskaksikon sekä heidän henkivartijoikseen lähtevät Chipako Hauserin ja Ushidi Sudmannin kuljettimella takaisin 1200-luvulle. Kahta tuntia myöhemmin kuljetin palaa. Nelikko pääsi turvallisesti perille metsikköön ja on varannut kolme viikkoa sopivan kauppakumppanin löytämiseen. Arvellaan, että eksoottisten mausteiden kaupalla coventrylaiset voivat saada rahatilanteensa pois nykyisestä kuopasta. Madacci on palannut Roomasta, jossa hän on puhellut paikallisen papiston kanssa. Hän sanoo, että Vatikaanin kirjasto olisi valmis maksamaan hyvin muutamasta teoksesta, joita Erste Reichiltä pitäisi olla suhteellisen helppo löytää. Samalla kun yhteisö asettuu taloksi Thalen tukikohtaan ja kauppiaat seikkailevat Erste Reichilla, tiederyhmä pohtii tilannettaan. Kuukauden aikana se on ehtinyt käydä läpi huolellisemmin Rabedivisionilta vietyjä muistiinpanoja, ja on erityisesti kummastellut ohimeneviä mainintoja, joiden mukaan maailma nimeltä [[WeltAusbruch| Ausbruch]] olisi jotenkin erilainen kuin muut maailmat joihin Rabedivision on päässyt. Hajatiedoista ei käy tarkalleen ilmi mikä maailmassa on erikoista, tosin mainitaan että tämä ilmenee mm. siten, että sinne matkustamiseen vaaditaan jopa 20% muita kohteita suurempi energiamäärä. Tämä käy vastoin sekä Infinityn että Rabedivisionin yleisiä periaatteita. Lopulta myös Mialewskilta kysytään näkemystä asiasta. Tämä sanoo suoraan, että moisen ei pitäisi olla mahdollista ja olettaa kyseessä olevan Rabedivisionin porttiteknologiassa olevan vian. Pohditaan voisiko Ausbruch olla eri parakvanttitasolla, mutta tämäkään ei voi pitää paikkaansa - Infinityn Maury-Lynch -järjestelmään muunnetut koordinaatit kertovat sen selvästi olevan tasolla 3. Maailman erikoisuus jää kuitenkin askarruttamaan tiederyhmää, ja lopulta päätetään, että Ausbruchia on käytävä tutkimassa itse. ===Sunnuntai, 20.8.=== Tiederyhmän lisäksi kuljettimeen nousevat Mialewski sekä Mily - Infinityn tekniikka-aliupseeri on sanonut tahtovansa nähdä omin silmin muka 20% enemmän energiaa käyttävän siirtymisen. Häntä pidetään tarkkaan silmällä, mutta aseettomana hän ei muodosta suurta uhkaa ryhmälle. Malika on pakannut reppunsa täyteen erilaisia havainnointivälineitä. Kuljetin käynnistetään, ja huminan myötä se siirtyy. ===Tuntematon aika, kevät 1600-luvulla, [[WeltAusbruch| Welt Ausbruch]]=== Kuljetin putoaa maahan korkealta alustalta jolta se lähti. Sen mittarit kertovat, että siirtymiseen on tosiaan kulunut 10% laskettua enemmän energiaa. Mialewski on tästä hämmästynyt, ja pyytää saada tutkia laitteen tietokoneita. Hän saa selata kuljettimen lokia, ja havaitsee parahaan palautumisessa tapahtuneen jotain odottamatonta. Suunnilleen yhtä aikaa Daryan kanssa hän oivaltaa erään mahdollisen syyn suurempaan energiankulutukseen. Ausbruch voisi olla maailma, jonka parakroninen potentiaali on korkeampi kuin muiden saman tason maailmojen - toisin sanoen, se saattaisi olla maailma josta on mahdollista tehdä parakvanttitason ylittävä siirtyminen. Mitään näyttöä tästä ei ole, eikä Mialewski muista Infinityn milloinkaan aiemmin törmänneen vastaavaan ilmiöön, mutta työhypoteesina tämä kuulostaa toimivalta. Kuljettimen luukku avataan ja coventrylaiset nousevat ulos keväiseen viileään sateeseen. Heidän ympärillään kasvaa hoitamaton sekametsä. Malika mittailee säteilyä ja ajan kulkua samalla kun Hilde silmäilee paikallista luontoa ja arvioi, että suhteellisen lähellä on kyllä ihmisasutusta; metsästyksen jälkiä näkyy. Pelkästään metsikköä ihmettelemällä maailmasta ei kuitenkaan selvyyttä saada, joten ryhmä palaa takaisin tukikohtaansa. Malikan mittaukset eivät paljasta maailmasta mitään epätavallista; ainoa havaittu ero oli kuljettimen saapuessa käyttämä suuri energiamäärä. ===Thale, Dixie-2=== Coventrylaiset ovat tutkineet lähiseutujaan ja lopulta ovat löytäneet Der Durstig Wolf -nimisen tavernan Hannoverista. Käymällä paikan päällä on selvinnyt, että tämä todellakin on Kuantanissa muista coventrylaisista eronneiden Klaus Derstedtin, Günther Mannheimin ja Heidi Mitten perustama oluttupa. Kolmikko selvisi Sozireniin helmikuussa ja on nyt jo usean kuukauden ajan pyörittänyt omaa tavernaa. Muutaman päivän kuluttua he saapuvat Thaleen tervehtimään tovereitaan. Jälleennäkeminen on hilpeä. Vaikka kolmikko onkin tyytyväisiä päästyään takaisin kotiseudulleen (joskin 70-150 vuotta omien aikojensa jälkeen) ja saatuaan itselleen rakennettua jonkinlaisen arkisen elämän, he valittavat Sozirenin köyhyyttä ja hullun lailla verottavaa hallintoa. Sittenkin 1900-luvun mukavuudet ovat tehneet kaikkiin kolmeen suuren vaikutuksen, ja entisinä sotilaina Klaus ja Günther eivät ole antaneet lähiseudulla majailevien rikollisryhmien pelotella itseään. Majataloyrittäjät tarjoavat coventrylaisille olutta ja makkaraa, vaikka on ilmeistä etteivät hekään mitenkään rikkaita ole. Niinpä heillekin tehdään tarjous. Coventrylaiset tahtoisivat lisätietoa Ausbruchista mutta heillä ei oikein ole saksantaitoisia ja huomaamattoman näköisiä ihmisiä lähetettäväksi tutkimusretkille. Klaus ja Günther taas voisivat hyvinkin ansaita rahaa käymällä hieman kauppaa 1600-luvulla. Lisätulojen ansaitseminen kiinnostaa tavernanpitäjiä kyllä. 1600-luvulla käymistä pidetään hieman vaarallisena, etenkään kun ei tiedetä onko esim. 30-vuotinen sota käynnissä seudulla. Hilden arvioiden mukaan coventrylaisten vilkaisemassa paikassa oli ihmisiä jotka eivät ainakaan nähneet nälkää - metsässä näkyi vielä saaliseläintenkin jälkiä. Ainakaan mikään täysi katastrofitilanne naapurikylissä ei ole meneillään. ===Syyskuun alku, Thale, Soziren, Dixie-2=== Klaus ja Günther lähtevät kahdestaan tutkimaan paikkoja Ausbruchilla. Paria päivää myöhemmin he palaavat. He kertovat, että vuosi on 1604, lähellä sijaitsee aivan elinvoimainen kylä jossa he pystyivät jo hieromaan hieman kauppoja ja että ympäristö ei tuntunut vaaralliselta, mutta laajempi poliittinen tilanne on aivan merkillinen. Kyläläiset eivät suuremmin maailman asioista tienneet, mutta heidän mukaansa keisarinna istuu kaukana Avignonissa ja hallitsee noitakeinoilla. Pikkurahaa kaksikko onnistui ansaitsemaan jo tuollakin matkalla, mutta paremmin kaupankäynti ja tiedonhankinta onnistuisi suuremmassa kaupungissa. Niinpä jo seuraavana päivänä kaksikko lähtee pidemmälle retkelle. Heidi ei lähde heidän mukaansa vaan palaa Hannoveriin hoitamaan majataloa. Muutamaa päivää myöhemmin sotilaspari palaa, paikallisittain pukeutuneena ja säkeissä mukavasti hopeaa. Voitonjaon yhteydessä he kertovat vuoden 1604 Lüneburgista, joka on keskikokoinen kauppakaupunki Leine-joen varrella. Lüneburg on osa suurta mutta löyhää keisarikuntaa, jota on 1550-luvusta saakka hallinnut ranskalainen Catherine di Medici. Hänestä kerrotaan uskomattomia tarinoita - hän sai istuimensa Nostradamus-ennustajan avulla, hän on 120-vuotias mutta näyttää yhä nuorelta ja kauniilta, hänellä on palveluksessaan keijuja ja yliluonnollisia voimia. Hän ei kuitenkaan ainakaan lüneburgilaisille ole mikään suuri mörkö - hän on kaukana ja käytännössä kaupunki hallitsee itse itseään ilman suurta puuttumista keisarilta. Klausin ja Güntherin tarinat saavat Ausbruchin yhtäkkiä vaikuttamaan hyvin kiintoisalta kohteelta lisätutkimuksille. Villejä teorioita Catherine-keisarinnan alkuperästä esitetään. ===Lauantai, 9.9. 1967, Thale, Dixie-2=== Sovitun kolmen viikon jälkeen kuljetin käy noutamassa Corrattin ja Freihavnin. Kaksikko on onnistunut Erste Reichilla tekemään hyviä kauppoja, ja saanut mausteistaan vastineeksi hopeaa ja kultaa. He ovat myös nyt löytäneet oikean kauppakumppanin ja voivat ainakin jonkin aikaa jatkaa hyödykkeiden viemistä tälle ennenkuin markkinat alueella saturoituvat. Nyt kun coventrylaisilla alkaa kuitenkin olla jonkin verran rahaa, ja lisääkin on odotettavissa, aletaan pohtia Su-chu Kohin palauttamista kotiinsa. Kiinalainen nuori nainen kutsutaan kertomaan tarinaansa. Nyt vasta tiederyhmän jäsenet tajuavat, että Su-chu on kokenut jalkasidonnan aikanaan ennen Coventrylle saapumista, ja on ainoa tällä tavoin runnelluista coventrylaisista, joka aikanaan selvisi ylängölle evakuoinnin alkaessa. Su-chu kertoo olleensa Kohin kauppahuoneen nuori vaimo Nanjingista, vuodesta 1702. Hän on viettänyt Coventrylla liki seitsemän vuotta. Hänen kotimaailmassaan Ming-dynastian keisari kääntyi aikanaan katoliseen uskoon ja Kiinalla on vahvat kauppasuhteet Portugalin kanssa. Su-chu ei ole oppimaton eikä avuton, mutta hän ei silti ole koskaan käynyt Nanjingin ulkopuolella tai ollut omillaan. Jotta hänen kotiinpalauttamisensa onnistuisi, hänet on käytännössä tarpeen viedä Nanjingiin saakka. Su-chu sanoo, että hänen perheensä olisi varmasti riemuissaan jos hän palaisi heidän luokseen, ja on sitä mieltä että Kohin kauppahuone olisi hyödyllinen liittolainen sekä varmasti halukas käymään kauppaa coventrylaisten kanssa tulevaisuuden ihmeistä. Hän pystyy heti luettelemaan useita asioita joita uskoisi perheensä tahtovan ostaa - oikeastaan melkein mikä tahansa muovista tehty esine olisi hämmästyttävä ja arvokas hänen kotonaan. Su-chun palauttamisen logistiikkaa pohditaan. ===Pelinjohtajan mietintöjä=== Nykyään [[http://en.wikipedia.org/wiki/10-cube| kymmenulotteisesta hypersolusta]] on näköjään jo wikipedia-artikkelikin, mutta en sitä tietenkään löytänyt pelikampanjaa aloittaessani ja jouduin laskemaan ihan itse montako tesseraktia sellaiseen mahtuu. Oli ehkä ihan hyväkin vähän verestää matematiikkataitoja, kun edes Wolfram Alpha ei lopulta osannut minulle tähän suoraa vastausta antaa. Muutenkin tämä peli oli vähän pelinjohtajan kumitiedemasturbaatiota, eikä kaikkein parhaimmalla tavalla. Parakvanttitasojen välinen matkustaminen saattoi jäädä vähän hämäräksi ja maanalainen hydrodynamiikka muodostui hahmojen ongelmaksi kieltämättä hitusen epäreilusti. Hahmoilla oli enemmän aikaa pohtia luolien käyttämistä kuin pelaajilla, ja he olisivat tosiaan saattaneet tulla ajatelleeksi että vesitilanne maan alla saattaa muuttua. Lopulta kuitenkin luulen, että tiede- ja kaupankäyntifokus palveli tätä peliä varsin hyvin. Seuraavaksi edessä lienee matka 1700-luvun Nanjingiin. [[SicSemper031| <-- 031: Demokratian aave]] - [[SicSemper033| 033: Nanjing -->]] [[SicSemper032a| Ayela: Oikeat sanat -->]] ---- CategoryPelit